Kyllä, luit oikein – jokainen pääsee nyt kurkistamaan tietopankin sisältöön!
Visionamme on kehittää vaikuttajamarkkinointilalaa sekä ajaa vaikuttajien etuja heitä auttamalla. Jopa nimemme henkii tätä visiota; se on lyhenne VAikuttajaMArkkinoinnista, Network-sanan luoden mielikuva yhteisöllisyydestä.
”Rupesimme pohtimaan, että kohderyhmämmehän ei kuitenkaan tunne alaa, tai tuntee sitä hyvin vähän eikä välttämättä tiedosta kuinka laaja aihe on.
Miten siis voisimme olettaa, että he kiinnostuvat tietopankin sisällöstä tietämättä tarkasti mitä kaikkea se pitää sisällään?” – Hanna, CMO.
Nyt tietopankissa on siis nähtävillä:
Kaikki loput sisältöalueet ovat edelleen nähtävissä vain kirjautuneille jäsenille.
Tietopankki jakautuu pääasiassa neljään eri aihealueeseen:
Tietopankin sisältö myös laajenee joka kuukausi VAMALTAMIEN webinaarinauhoitteilla sekä muilla päivityksillä joita teemme aina, kun esimerkiksi kanavien toiminnassa tai vaikuttajamarkkinointikentässä näkyy suuria muutoksia!
Näiden lisäksi lisäämme jatkuvasti mm. ladattavaa ja uudelleenkäytettävää sisältöä vaikuttajille, kuten raportointipohja sekä tulevaisuuden mediakortti- ja sähköpostipohjat.
Jäsenyys sopii parhaiten heille jotka
VAMA Networkin jäsenyys kannattaa, sillä sen avulla saat mm.
Tutustu muihinkin jäsenetuihimme täällä ja lunasta paikkasi Suomen ensimmäisessä vaikuttajien tietopankissa ja yhteisössä! Jäsenyyden voi maksaa kahdessa osassa.