Yhteisömme kasvaa ja haluamme pystyä tarjoamaan vaikuttajille entistä enemmän tietoa, taitoa ja oppeja oman ammattitaitonsa kehittämiseen ja etenkin sen esiintuontiin. Lanseeraammekin VAMAN oman vaikuttajamarkkinoinnin sertifikaatin sekä badgen!
Sertifikaatti ja badge kertovat muille vaikuttajille, brändeille ja toimistoille, että tämä vaikuttaja on omistautunut toimimaan oikein, haluaa kehittyä vaikuttajana sekä edistää samalla alaa ja sen toimintaa. Hänellä on myös takanaan ja tukenaan joukko samanhenkisiä vaikuttajia ja hän on osa alati kehittyvää yhteisöä.
Sertifikaatti on saatavilla omalla nimellä tai oman kanavan nimellä. Sertifikaatin voi nähdä esimerkiksi vaikuttajan mediakortissa, blogin ‘Tietoa’ tai ‘Ota yhteyttä’ -sivuilla tai osana muuta omaa markkinointimateriaalia.
Yllä näet esimerkin sertifikaatista
Toimitimme sertifikaatin jokaiselle jo aiemmin jäseneksi liittyneelle ja jatkossa aina uusille jäsenille kerran kuukaudessa.
Jokainen VAMAN jäsen saa käyttää sertifikaattiaan niin pitkään kuin on VAMAN jäsen. Se on voimassa aina kalenterivuoden ja jaamme vuoden 2023 alussa uudet sertifikaatit jokaiselle jäsenelle. Sen käyttöoikeus loppuu, kun jäsenyys loppuu tai se lopetetaan.
Badge on jokaiselle vaikuttajalle jaettu merkki, jonka voi nähdä esimerkiksi blogin sivubannerissa, mediakortissa, sosiaalisen median eri kansikuvissa, fiidijulkaisuissa ja missä vain, jossa vaikuttaja haluaa tuoda esiin ammattimaista otettaan vaikuttajatyöhön nopealla ja helposti tunnistettavalla tavalla.
Yllä näet esimerkin badgesta
Toimitamme badgen jokaiselle jo aiemmin jäseneksi liittyneelle ja jatkossa aina kerran kuukaudessa. Jaamme vuoden 2023 alussa päivitetyt badget kaikille jäsenille ja mitä useamman vuoden badge vaikuttajalla on esillä kanavissaan, sitä sitoutuneempi hän on ammattimaisen ja eettisen vaikuttajan arvoihin.
Ensimmäinen jäsenpalaute sertifikaattien ja badgejen toimituksen jälkeen kuului Instagramin välityksellä ”Ihan super huikee juttu teiltä ❤️❤️”
Etkö ole vielä jäsen? Tutustu muihinkin jäsenetuihimme täällä ja lunasta paikkasi Suomen ensimmäisessä vaikuttajien tietopankissa ja yhteisössä!